FAQ

Alla vastauksia kysymyksiin, joita minulta kysytään usein kirjailijavierailuilla. Yksittäisistä kirjoistani saat lisätietoa Kirjoistani-linkin alta.

 

1. Miten sinusta tuli kirjailija?

Minulla meni pitkään ennen kuin tiesin mitä halusin elämältä. Olin jossain vaiheessa hyvin surullinenkin, kun en saanut oikein mistään otetta. Nuorena minua ahdisti aika lailla, kun tuntui että kaikki muut tiesivät mitä he elämänsä kanssa aikoivat tehdä. Minä aloin purkaa ahdistusta kirjoittamalla. Kirjoittelin itselleni pöytälaatikkoon synkkiä runoja ja novelleja, mutta en koskaan ajatellut, että minusta tulisi kirjailija.

Kirjailijuutta aloin miettiä vasta Kymenlaakson Kansanopistossa, johon menin parikymppisenä Luovan ilmaisun linjalle. Siellä luovan kirjoituksen opettajani kannusti minua kirjoittamaan eräästä novellista pidempää tarinaa. Tästä syntyi ensimmäinen pitkä tekstini, kokonainen kirja, joka monien vaiheiden kautta syntyi teokseksi nimeltä Tulitikkuihmisiä.

Lähetin opettajani kannustamana tekstin ensin eräälle kustantamolle. Se ei kiinnostanut heitä. Minua masensi ja hävetti: olin pettänyt opettajani ja myös luullut itsestäni liikoja. Hautasin tekstin laatikkoon, kunnes paljon myöhemmin veljeni mainitsi lehdessä näkemästään nuortenkirjakilpailusta. Ajattelin, etten menetä mitään, joten lähetin tekstin kilpailuun. Meni pitkän aikaa kunnes sain elämäni iloisimman puhelun: kirjani haluttaisiin julkaista. En sijoittunut kilpailussa, mutta kolmen sijoittuneen jälkeen teksteistä oli valittu muutama potentiaalinen, ja omani oli potentiaalisten joukossa. En voinut uskoa sitä: olin vihdoinkin jossakin potentiaalinen!

Tekstin hiomisen ja muiden asiaankuuluvien vaiheiden jälkeen tuli viimein päivä, jota en unohda ikinä. Tiesin odottaa uunituoretta kirjaa postiluukustani. Itkin pitkään hiekkaisella eteisen lattiallani, kun vihdoin sain kirjani käsiini. Olin löytänyt paikan yhteiskunnassa.

 

2. Luotko kaiken kirjoittamasi itse vai auttaako joku sinua?

Luomisessa sinänsä ei ainakaan minun kohdalla voi olla muita mukana, tekstin takana olisi vaikea seistä jos siihen olisi puuttunut joku muu. Enkä muutenkaan oikein halua jakaa luomistyötä kenenkään kanssa, se on oma rakas maailmani, johon muilla ei ole asiaa. Mutta tukea saan kyllä, etenkin jos on vaikeaa ja tuntuu ettei tekstiä synny tai se on huonoa. Joskus myös kyselen tutuilta joitakin asioita, esimerkiksi Nikottelua-kirjaa varten kysyin poliisiystävältäni rikosasioihin liittyviä neuvoja. Joskus soitan myös äidille tai isälleni tyyliin, onkohan tällanen sananlasku olemassa ym.

 

3. Otatko kirjojesi aiheet omasta elämästäsi?

En haluaisi kirjoittaa dokumentteja suoraan omasta tai jonkun toisen elämästä. Valitsen kirjojen aiheet sen mukaan, minkä aiheen parissa haluaisin viettää seuraavat kuukaudet, ja olisiko aiheelle ehkä kiinnostuneita lukijoita.

Tottakai jokaisessa kirjassani on pala minua, mutta suurimmat osat ovat aina henkilöhahmojen omia tekemisiä ja ajatuksia.

Joitakin yksittäisiä asioita olen kyllä halunnut ottaa kirjoihin elämästäni ihan suoraan. Esimerkiksi Pientä purtavaa -kirjan Tuulin isältä on amputoitu jalka. Omalta isältänikin on, ja halusin käyttää tätä asiaa kirjassani, koska minusta tuntui pahalta, kun isäni menetti jalkansa. Käsittelin kirjan avulla itselleni vaikeaa asiaa ja yritin myös kunnioittaa isääni ottamalla aiheen mukaan Tuulinkin elämään. Isäni luvalla tietysti.

 

4. Jos et olisi kirjailija, mitä tekisit työksesi?

Kirjoittaminen oli pitkään minulle se ainoa juttu, joka piti hengissä. Nyt olen kuitenkin ollut muutaman vuoden tavallisessa palkkatyössä maailmaa katselemassa. Olen toiminut muun muassa kehitysvamma-avustajana sekä hoitajana. Nyt opiskelen sairaanhoitajaksi.

 

5. Millainen kirjoitustyyli sinulla on, kirjoitatko päivittäin vai silloin kun on inspiraatio?

Inspiraatiota minun on aika turha jäädä odottelemaan, koska olen perusluonteeltani niin laiska, etten varmaan saisi kirjoitettua yhtään mitään, jos jäisin odottamaan jotain elämää suurempaa olotilaa.

Yleensä kirjoitan kerralla hyvin pitkään, monta monta tuntia, niin etten huomaa ajan kulua ollenkaan. Saan paljon aikaan näillä pitkillä istumisilla, joten voin hyvin olla sellaisten päivien jälkeen kirjoittamatta jonkin aikaa. En ole koskaan kirjoittanut täysin säännöllisesti kahdeksasta neljään, sellainen ei vain sovi minulle. Kirjoitan myös henkilöhahmojen ehdoilla: joinakin päivinä he vain eivät tee tai sano yhtään mitään kirjan kannalta järkevää, enkä viitsi kirjoittaa sellaista muistiin...

Ajallisesti saatan kirjoittaa nopeastikin, esimerkiksi Rastas-kirjani valmistui kolmessa kuukaudessa. Vastaavasti taas Veitsenterällä-kirjaa kirjoitin yli vuoden.

 

6. Tuleeko sinulle ideakatoja, vai onko kirjoittaminen aina helppoa?

Tässä on tavallaan kaksi asiaa erikseen. En sanoisi että kirjoittaminen on aina helppoa, muttei minulle silti tule ideakatkoja oikeastaan koskaan. Tiedän mitä ja mistä haluan kirjoittaa ja kirjoitan niin paljon henkilöiden armoilla, että he määräävät meiningin ja ideoivat aina jotain, joten katkoja ei sinänsä tule. Mutta joinain päivinä henkilöt ovat hölmöjä, tekevät ehkä jotain tyhmää, mikä ei lukijaa kiinnostaisi ja silloin saattaa olla vaikeuksia kääntää meno oikeaan suuntaan. Silloin kirjoittaminen ei tunnu ihan niin helpolta.

Ja tietenkin joskus on hetkiä, jolloin mikään ei vain kulje, muttei sekään sinänsä ideoiden loppumisesta riipu vaan lähinnä siitä, ettei itseäni vain kiinnosta yhtään mikään. Silloin on turha yrittääkään. Seuraavana päivänä on taatusti taas parempi fiilis. Olen valitettavan ailahtelevainen luonne, mikä antaa välillä haasteita kirjoittamiseen.

 

7. Onko kirjoittamisessa tärkeää seurata sydäntään?

Tärkeämpää kuin mikään muu. Jankutan mielelläni oman tekstin takana seisomista: se olisi mahdotonta, jos ei olisi kirjoittanut suoraan sydämestään.

 

8. Kun aloitat uutta kirjaa, suunnitteletko kirjan tarkasti loppuun saakka?

En ole koskaan suunnitellut oikein mitään muuta kuin aiheen ja päähenkilön. Minulle tärkeintä kirjoittamisessa on sen vapaus, se että kaikki on mahdollista, ja jos olisin suunnitellut tarinan etukäteen, sitä vapautta ei olisi.

En tee myöskään mind mappejä tai vastaavia jäsentelyjä, vaan katson ja kuuntelen mitä henkilöt tekevät, sanovat ja suunnittelevat. Välillä tuntuu, että olen vain välikäsi, joka kirjoittaa muistiin sen, mitä hahmot touhuavat. Se on hauska tunne!

 

9. Välitätkö kirjojesi kautta omia ajatuksiasi tai mielipiteistäsi lukijoille?

En viitsi kovin paljon paljon kirjoittaa teksteihin omia ajatuksiani, koska henkilöillä on niitä yleensä ihan kirjan tarpeiksi asti. Tottakai joitakin tiedostamattomia ajatuksia tulee varmasti väkisin kirjoitettua, mutta yritän pysyä ennakkoluulottomana ja objektiivisena hahmoja kohtaan.

Mielipiteitäni tungen kyllä joskus sopiviin väleihin. Esimerkiksi Veitsenterällä-kirjassani on rivien välissä aika paljon suomalaiseen peruskouluun liittyvää kritiikkiä sekä epäoikeudenmukaisuuden esilletuomista...

 

10. Kuka kirjojesi henkilöhahmoista on sinulle kaikista rakkain?

Tämä on hurja kysymys, koska minulle tulee heti huono omatunto muiden hahmojen puolesta. Kaikki kirjojen henkilöt ovat minulle tosi läheisiä, ja tunnen heidät todella hyvin. Siksi en tietenkään halua loukata heitä. Kuitenkin jotkut hahmoista jotenkin vain imeytyvät lähemmäs sydäntä kuin toiset. Minulle yksi läheisimmistä on kyllä Veitsenterän Jani, koska vietin hänen kanssaan ajallisesti eniten kirjoitusaikaa ja jotenkin "ihastuin" hänen sisimpänsä hyvyyteen.

Myös Rastaan Lotta on minulle hyvin hyvin läheinen, kuin myös hänen mummonsa.

Ja nyt minulle tuli kurja mieli muiden puolesta. Kaikki he ovat oikeasti rakkaita, ihan kaikki!

 

11. Mistä kirjastasi pidät eniten?

Niin, sama tässäkin, heti tulee huono omatunto. Yhtä kirjaa on kyllä vaikea valita, koska jokainen kirjoistani on kuin oma lapsi minulle. Ei niitä oikein arvaa mennä arvottamaan. Usein on kuitenkin niin, että se juuri tekeillä oleva kirja on se tärkein, koska sen henkilöt ovat mukana jokapaikassa koko ajan.

 

12. Oletko koskaan jättänyt jotain kirjaa kesken vai oletko kirjoittanut aina ne loppuun?

Ajatuksen ja parin rivin tasolla olen jättänyt kesken. Esimerkiksi kerran päätin kirjoittaa saatananpalvonnasta, mutta jätinkin idean sikseen, koska en loppujen lopuksi halunnutkaan perehtyä siihen aiheeseen.

Yleensä kyllä teen loppuun sen minkä aloitan. Varmaankin siksi, että päätän aika tarkkaan mistä haluan milloinkin kirjoittaa ja mistä tuntuisi irtoavan parasta tekstiä.

 

13. Miltä kritiikki tuntuu?

Jos täysin **** haukutaan, niin kyllähän siinä saattaa tulla pieni hätä oman vauvan puolesta. Varsinkin jos murskakritiikin antaja on nuori, yritän kyllä oppia siitä jotakin. Nuorillehan minä kirjoitan ja olisin tyhmä, jos en heitä kuuntelisi.

Muuten yritän olla rennosti ja muistaa, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, eikä kaikkia voi mitenkään miellyttää. Jokaiselle löytyy tästä maailmasta onneksi omanlaisia kirjoja luettavaksi.

 

14. Mitkä kirjat ovat tehneet sinuun vaikutuksen?

Walschin Keskusteluja Jumalan kanssa -trilogia on vaikuttanut tosi paljon. Myös perinteisistä romaaneista lähes jokainen vaikuttaa jollakin tavalla ajatteluun ainakin hetkellisesti. Pysyvämpiä vaikutuksia ovat saaneet aikaan esim. A-L Härkösen Heikosti positiivinen, Eva Illoisen Iltapäivällä tuli levottomuus, D. Spungenin Nancy, Maan lapset -sarja, Otto Mannisen runot sekä monet muut upeat yksittäistapaukset. Lisäksi olen lukenut lähes kaiken mitä olen saanut juutalaisvainoista käsiini, ja se on kyllä myös tehnyt ison ja tosi surullisen vaikutuksen.

 

15. Millainen auto sinulla on? (Kyllä, tätä on kysytty yllättävän usein)

Ja sitten minä sanon, ettei ole autoa ollenkaan, koska pääsen hyvin julkisilla sinne mihin tarvitsee päästä. Ja on minulla vähän ekologisuuttakin mukana tässä autottomuusprojektissa...

Jos minulla olisi auto, tykkäisin varmaan sellaisesta uudenmallisesta VW Beetlestä. Punaisesta, jossa olisi isoja mustia leppäkerttutäpliä.

 

16. Mikä on siisteintä kirjoittamisessa?

Vapauden tuntu siitä, että kaikki on mahdollista koneen äärellä. On ihana tunne, kun on kirjoittanut monta tuntia ja huomaa, että on imeytynyt niin henkilöiden maailmaan, että voi vain katsella heitä heidän omissa touhuissaan ja toimissaan. Tietynlainen muistiinkirjoittajan rooli sopii minulle, henkilöt todella alkavat elää omaa elämäänsä ja itse on vain välittäjänä, jotta he saavat äänensä kuuluville. Ja kyllä, tiedän keksineeni hahmot itse, ihan oikeasti, mutta silti tuntuu kuin he olisivat keksineet itse itsensä.

Tykkään älyttömästi myös dialogin kirjoittamisesta, se on välillä melkoista pommitusta, kun henkilöt juttelee keskenään. Pitää olla valppaana ja sormet nopeina, että saa kaikki jutut muistiin.

 

17. Mitä neuvoja haluaisit sanoa aloitteleville kirjailijoille?

Oman äänen löytyminen on minun mielestäni kaikkein kaikkein tärkeintä, ja se yleensä löytyy sillä sydämen seuraamisella, kunhan on todellinen halu kirjoittaa. Lisäksi kannattaa lukea paljon ja kaikenlaista, että näkee erilaisia tapoja käyttää kieltä. Ei kuitenkaan matkimismielessä, vaan vahvistaakseen omaa tyyliään. Eli ai tuo tekee noin, ja minäpä teen ihan eri tavalla... Ja molemmat ovat ihan yhtä oikeassa.

Ja tietenkin kannattaa kestää mahdolliset hylkäämiset ja ympäristön paineet kuin teräsmies. Ensimmäisen kirjan kirjoittaminen ja ulossaaminen on harvoin helppoa. Mutta mitä vaikeampaa, sitä palkitsevampaa se lopulta on...