RASTAS

Rastas on kirjoistani nopeimmin syntynyt. Päähenkilö Lotalla oli varmasti tässä asiassa sormensa pelissä: hän oli hyvin omaehtoinen ja nopea liikkeissään, eikä minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa pikakirjoitusta, jotta olisin pysynyt mukana menossa. Rastaan kirjoittaminen kesti vain kolme kuukautta.

Rastas kertoo teiniraskaudesta. Lotta tulee ehkäisystä huolimatta raskaaksi ja oletettavasti hänen elämänsä muuttuu teki hän sitten minkä ratkaisun tahansa. Valitsin aiheen, koska halusin katsoa millaista teininä raskaaksi tulevan nuoren elämä "oikeasti" on, mm. televisiosarjoissa nähdyn sijaan. Ainakaan Lotalla ei todellakaan aina ollut helppoa.

Minulle Rastaan kirjoittaminen oli kaikista kirjoistani kaikkein hauskinta Lotan surullisista hetkistä huolimatta. Luulen, että tämäkin on Lotan syytä: Lotta on hyvin rempseä ja varsin huumorintajuinen persoona.

Minusta oli myös mukavaa kokea raskausaika Lotan kautta. Itselläni ei ole omia lapsia, joten sain käydä raskausasioita läpi Lotan kanssa. Kirjoitin kirjaa tyyny paidan alla, ja suurensin tyynyä sitä mukaa kuin Lotan vatsa kasvoi. Kävin myös neuvolassa tekemässä taustatyötä ja imemässä vaikutteita niin kuin sanotaan.

Olen muuten Lotasta hyvin ylpeä, hän voitti ilmestymisvuotenaan Topelius-palkinnon...

 

Päähenkilö: Lotta

Ikä: 15

Silmät: Älyttömän nauravaiset, ellei itketä

Hiukset: Kateelliset Jaken pehkolle

Luonteenpiirteitä: Sisukas, pippurinen, itsetuntoinen, herkkä, rempseä, toimeen tarttuva, välillä turhan kipakka, juo liikaa kahvia noin nuoreksi (kirj. huom.)

Esikuvia: Pikku Myy

Ilon aiheita: Mummon pullat, puukengät, ironia, Jaken ajattelu, oliivit, maailmanpelastamishaaveet

Surun aiheita: Pienoinen huoli tulevasta

Motto: "Mä oon aina välillä maailman onnellisin."

Powered by Aava 3